Modificars - Järeä palvelin suurelle verkkokaupalle

Modificars - Järeä palvelin suurelle verkkokaupalle

Modificars -verkkokauppa on laaja kokonaisuus josta löytyy yli 60 000 tuotetta. Sivuston mittavan koon takia sille tarvittiin myös kestävä ja tehokas palvelinympäristö. Tähän tehtävään valittiin erillinen palvelin, jota ei ole jaettu minkään muun sivuston kanssa. Palvelin on räätälöity sivustoa varten ja sisältää esimerkiksi 64Gb muistia verkkokaupan laajaa automatiikkaa varten.

Ohjelmistopuolella teimme päätöksen käyttää OpenLiteSpeediä, sillä sivuston tavoitteena oli nopea latausaika. Nopeudessa onnistuttiinkin todella hyvin, sillä Insight -analytiikan perustella sivun latausajat ovat keskimäärin alle 600ms. Tällaisiin latausaikoihin pääsee hyvin harva sivusto koko internetissä. Varsikin kun otetaan huomioon, että kyseessä on verkkokauppa yli 60 000 tuotteella.

Sivustolle ja palvelimelle on toteutettu myös iso määrä eri ominaisuuksien optimointia. Sivusto käyttää mm. Elasticsearchia, Redisiä ja Cloudflare APO:ta eri ominaisuuksien nopeuttamiseksi.

Verkkokaupan toteutuksen on tehnyt toinen yhteistyökumppani ja latausoptimoinnin on toteuttanut Tuonetti.